Ohita navigaatio

Ammatilliset opettajat AO ry

Ammatilliset opettajat AO ry on suurin OAJ:n Ammatillisten Opettajien (OAO) valtakunnallisista jäsenyhdistyksistä. Jäsenmäärä on noin 9300. AO ry tarjoaa parhaat voimavarat – se on asiantunteva ja vahvasti vaikuttava yhdistys.

Yhdistyksen jäsenyhdistyksiä on yli sata eri puolilla Suomea. Yhdistysten jäseniä ovat opettajina ja muina opetusalan ammattilaisina työskentelevät niin ammatillisella toisella asteella kuin ammattikorkeakouluissakin.

Ammatillisen koulutuksen koulutusaloilta AO:n jäsenkuntaan kuuluu yhdistyksiä ja jäseniä kuudelta koulutusalalta: tekniikan ja liikenteen ala, sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala, matkailu-, ravitsemis- ja talousala, luonnonvara- ja ympäristöala, humanistinen ja kasvatusala sekä  kulttuuriala.

Jäsenten edunvalvonta ja siihen liittyvä koulutus on AO:n tärkein tehtävä. AO järjestää vuosittain yleensä kaksi kahden päivän koulutusta. AO Akatemiassa vahvistamme uusien järjestötoimijoiden osaamista. Lisäksi järjestetään ns. ad hoc -koulutuksia, jotka viime aikoina ovat käsitelleet vuosityöaikaa.  Joka vuosi AO järjestää hallituksen ja jäsenyhdistysten esittämien ansioituneiden jäsenten opintomatkan Eurooppaan.

AO tukee jäsenyhdistystensä edunvalvontakoulutuksia sekä järjestää tarpeen mukaan tietyn seudun toimijoita ja jäseniä yhdistäviä seudullisia koulutuksia. Marraskuun vuosikokoustapahtumaan liittyy koulutuspäivä.

AO mahdollistaa OKKA-säätiön ammatillisten opettajapäivien sekä SAK:n ammatillisille opettajille suunnattujen koulutuspäivien järjestämisen, sillä AO kustantaa jäseniään runsaslukuisesti osallistumaan niihin.

Eduskuntavaaleihin valmistautuminen, ammatillisen koulutuksen rahoitusleikkaukset, ammatillisen koulutuksen uudistuksen toteuttaminen, vuosityöaika sekä korkeakouluvisio työllistävät juuri nyt AO:n toimijoita. OAJ:n neuvottelutavoitteiden asetannassa olemme aktiivisesti mukana.

Yhdistyksen puheenjohtaja on Jouko Karhunen (Oulun ammattikorkeakoulu) varapuheenjohtajina Birgitta Mannila (Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia) ja Sirkka Saarikoski (Tampereen seudun ammattiopisto Tredu) sekä sihteerinä Helena Kahl (Kainuun ammattiopisto).

Jouko Karhunen, puheenjohtaja

ao.oaj.fi 

Tapahtumat

Yhdistyksemme

OAO on kaikkien ammatillisten
opettajien asialla.