Ohita navigaatio

OAO:n hallitus kokoontui 14.9.2022

OAO:n hallitus kokoontui 14.9.2022 Pasilassa. Kokouksessa kuultiin alustuksia ajankohtaisista aiheista, käytiin läpi ammatillisen ryhmän tulevia tekemisiä ja työskenneltiin työryhmissä.

Järjestön puheenjohtaja Katarina Murto kertoi nyt saavutettujen sopimusneuvottelujen eri vaiheista ja alusti myös ns. arvostus -hankkeen sisällöistä. Koulutuspoliittinen johtaja Nina Lahtinen alusti OAJ:n eduskuntavaalitavoitteiden sisältöjä ja kertoi myös tulevasta vaikuttamissuunnitelmasta.

OAO:n eduskuntavaalitavoitteita on valmisteltu jo keväästä alkaen aikana yhdessä OAJ:n, sen toimikuntien ja hallituksen kanssa. OAJ:n tavoitteet ovat julkaisua vaille valmiita. OAO hioo osaltaan koulutusastekohtaisia kärkitavoitteita julkaisukuntoon. Tavoitteita on valmisteltu yhdessä valtakunnallisten yhdistysten kanssa. Valmistelun tilannetta käsiteltiin yhdessä OAJ:n toimiston asiantuntijoiden Tuovi Mannisen, Hannele Louhelaisen ja Eira Banin kanssa.

OAO:n valmistelee valtakunnallisten yhdistysten kanssa hallitusten yhteiskokousta, joka järjestetään helmikuussa 2023. Vastaavasti laajempi, jäsenistölle tarkoitettu laivaseminaari on suunnitteilla toukokuulle 2023. Tavoitteena on lisätä ammatillisten ryhmien yhteistyötä OAO:n sisällä ja valmistautua tuleviin sopimusneuvottelukierroksiin. Järjestettävissä seminaareissa on tarkoitus nostaa edunvalvontatyö keskiöön.

Kuva hallituksen kokouksesta 16.8.2022.

Tapahtumat

Tapahtuma | 24.1.2025

Educa-messut 24.-25.1.2025

Yhdistyksemme

OAO on kaikkien ammatillisten
opettajien asialla.