Ohita navigaatio

OAO:n hallitus koolla 1.12.2022 - hyvää joulua!

Käsittelimme OAO:n hallituksen kokouksessa monipuolisesti koulumuotokohtaisia ajankohtaisia aiheita. Listalla oli mm meitä koskevia koulutuspolitiikan aiheita, joihin todennäköisesti OAJ:n tulee ottaa kantaa lähitulevaisuudessa.

OAO:n toimesta järjestämme koulutuspoliittisen vaikuttamistilaisuuden yhdessä OAJ:n kanssa tammikuussa 2023. Tilaisuuteen kutsutaan nykyiset kansanedustajat, puolueiden toimijat ja muita yhteistyötoimijoita. Tilaisuudessa on tarkoitus keskittyä erityisesti meidän keskeisiin eduskuntavaaliteemoihin.

OAJ:n syysvaltuusto pidettiin 16.-18.11.2022 Akavatalossa. Keskustelimme valtuuston erityisesti meitä koskevista aloitteista ja ponsista. Edelleen kävimme keskustelun valtuustoryhmän toiminnasta ja työskentelystä keväällä neuvottelupäivillä ja myöhemmin kevään valtuustokokouksessa.

Työn alla on myös jäsenyyden laajentaminen ammattikorkeakouluissa. TKI-henkilöstömäärä on kasvanut ja tulee kasvamaan ammattikorkeakouluissa. Tarkoitus on, että tätä henkilöstöryhmää tulisi jatkossa aktiivisesti rekrytoida OAJ:n jäseniksi.

Kokouksen aluksi tuotimme OAO:n hallituksen joulutervehdyksen Anna Villbergin, Sanna Saarisen, Eero Kolarin ja Anna Hoffrenin johdolla. OAO on jo aiemmin lahjoittanut 200 € Hyvä joulumieli keräykseen.

Tervehdys on nähtävillä:

https://www.youtube.com/watch?v=pYYBGiEs3D8

Oikein hyvää joulua ja onnellista Uutta Vuotta 2023!

Lauri Hietalahti

puheenjohtaja

 

Tapahtumat

Tapahtuma | 3.4.2024

OAO TVK 3.4.2024

Tapahtuma | 15.4.2024

OAO hallitus 15.4.2024

Tapahtuma | 23.4.2024

OAO TVK 23.4.2024

Yhdistyksemme

OAO on kaikkien ammatillisten
opettajien asialla.